Vuosi 2017 lähenee loppuaan ja ottelusiirron (vierasottelu Ilvestä vastaan siirtyi loppiaiseen) seurauksena edessä on jo tässä vaiheessa vuoden viimeinen sarjaottelu. Opinmäen parketille saadaan vieraita Pirkanmaalta, kun Ilves tulee kylään. Lauantaina pelataan siis Suomi-futsalin klassikko, kun vastakkain on kaksi erittäin menestyksekästä futsalseuraa.
Ilves jäi viime kaudella välierien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa luultavasti sitten 1990-luvun ja menetti tälle kaudelle muutaman tärkeän lenkin joukkueestaan. Muutamissa kausiennakoissa Ilvestä veikkailtiin vahvasti keskikastiin, mutta valmennusduo Teittinen-Torvinen ovat saaneet joukkueen erinomaiseen syysvireeseen ja Ilves kamppailee jopa runkosarjan voitosta.
Maalilla Leo Rantanen on saanut mahdollisuutensa ykkösmaalivahtina ja alun hapuilun jälkeen jälki on ollut tehokasta – Ilves ja Rantanen nollasivat marraskuussa ensin KaDyn, sitten SoVon ja lopulta hakivat myös 4-2-voitolla kolme pistettä Kemistä viime viikonloppuna. Liekeissä olevan Rantasen lisäksi vierailijalta kannattaa kotiyleisön kiinnittää katseensa etenkin Juhana Jyrkiäiseen ja Lassi Lintulaan.
Opinmäkeen saapuu siis hurjassa vireessä oleva vierailija. Kultaiset sen sijaan palaa parketille väliviikonlopun jälkeen ja muutamia pikkuvammoja on ehditty huolellisemmin kuntouttaa. Muun muassa pitkään sivussa ollut Lasse Saari saatettaneen nähdä pelaavassa kokoonpanossa lauantaina. Samir Haddouti sen sijaan lainattiin PS Villaan 31.12. asti.
Treeneissä on menty vauhdilla ja hyvällä ilmeellä viime ja tällä viikolla. Pelaajistossa vallitsee sopiva kilpailuhenkisyys, kun peliajan eteen on jokaisen tehtävä töitä. Ringissä riittää pelaajia, joten kenenkään paikka pelaavassa kokoonpanossa ei ole itsestäänselvä.
Tällä kaudella on etenkin kotona pudotettu pisteitä liian paljon, joten nyt olisi korkea aika palkita kotiyleisöä uskollisuudesta ja napata arvokkaat kolme pistettä, joiden myötä olisi herkullista siirtyä harjoittelemaan joulutauolle.
Niko Stenholm siirtyi viime kaudelle GFT:iin juurikin Ilveksestä ja onkin luonnollinen valinta pelaajahaastatteluun tällä kertaa.
Niko, Ilvestä povailtiin ennakoissa Liigan keskikastiin. Nyt he taistelevat kuitenkin jopa runkosarjan voitosta. Onko entisen seurasi vakuuttava meno yllättänyt sinua?
"Ei ole yllättänyt. Vaativa valmennus ja voittamisen eteen kaikki pienet asiat oikein tekevä pelaajiston ydin on taannut sen, että vaikka tuolta on talenttia valunut muita kärkijengejä enemmän muuallekin, niin paikkaajia on ollut helppo koulia rinkiin."
Tilastojen valossa olet kentillä melkoinen herrasmiespelaaja, löytyykö sinusta niin sanottua pahaa puolta?
"Onhan tuo kieltämättä hieman tilastokummajainen, etten nyt jo kymmenettä kautta käyvän liigauran aikana ole kertaakaan ollut pelikiellossa, vaikka rooli on lähes aina ollut aika puolustusvoittoinen. Toisaalta jos et ole ikinä jäljessä, niin ei tarvitse rikkoa..
Mielestäni olen kentällä vielä huomattavasti siviiliä räiskyvämpi, eli se kai siitä pahasta puolesta. Treeneissä kilpaillessa saattaa välillä läikkyäkin yli kun on niin ketkuja vastustajia eikä dumarikaan näe mitään."
Vuoden 2017 viimeinen virallinen ottelu edessä lauantaina, millaista ottelua kotiyleisö voi odottaa Suomi-futsalin klassikosta?
"Hieno peli varmasti tiedossa! Näissä oli aina pientä ekstraa jo tulevan vastustajan riveissä pelatessani. Erityisesti meille nyt todella isot pisteet kyseessä, ettei kärki pääse karkaamaan liiaksi. Tämän lisäksi tosiaan edessä yli kuukauden tauko liigapeleihin, joten kentällä nähdään varmasti energinen ja kaiken sinne jättävä kotijoukkue."
Lauantainen ottelu käynnistyy tutusti 16:00. Seuraavaa kotiottelua saadaan odotella aina 13. tammikuuta 2018 saakka, joten nyt on loistava mahdollisuus tuoda äänijänteet paikalle ja kannustaa GFT arvokkaaseen kotivoittoon!