Vuosi 2018 käyntiin Tampereella – haastattelussa Matias Marjander


Vajaa viikko sitten ympäri Suomea ammuttiin ilotulitteita taivaalle ja kippisteltiin vuoden vaihtumisen kunniaksi. Kotimaamme upea juhlavuosi on nyt takana ja edessä uudet tuulet. GFT lähtee vuoden 2018 tanhuihin runkosarjan sijalta kuusi. Eroa kärjestä kevätkierrokselle lähtevään Kampuksen Dynamoon on kymmenen pistettä, ja puolivälierien viimeisellä kotietuun oikeuttavalla neljännellä sijalla Ilves on karussa kolme pistettä. Kun loppiaisena Tampereen uuden Kauppi Sport Centerin avajaisottelussa kohdataan juurikin Ilves klo 16.00 alkavassa Futsal-Liigan pelissä, on sanomattakin selvää, ettei panoksia puutu.

Futsal-Liigamme on tällä kaudella jakautunut kahteen kastiin, kun seitsemäntenä oleva FC Kemi on jo kuusi pistettä edellä syksyn päätteeksi kahdeksannella sijalla olevaa MadMaxia. Pudotuspeleissä jo puolivälierissä tullaan näkemään näin ollen erittäin tasaisia ja kovia ottelupareja, ja niihin otteluihin on mukavampi lähteä kotiedun turvin, tosin tällä kaudella Opinmäessä vierailijat ovat päässeet juhlimaan liian usein, kun PJK, Leijona Futsal sekä Sievi hakivat syksyllä kaikki pisteet Espoosta.
Muutaman heikomman kotiottelun vastapainoksi varsinkin syyskierroksen viimeinen puoliaika Ilvestä vastaan oli sellaista kultaista dominointia, että vastaavien otteiden jatkuessa keväällä pelataan paljon pudotuspelejä. Vieraskentältä mieleen jäi erityisesti Kemistä haettu komea voitto ja Jyväskylän varma vierasesitys Riemua vastaan.
GFT teki syksyn yhdessätoista ottelussa 40 maalia ja tehot ovat jakautuneet tasaisesti, sillä maalipörssin kärjessä ovat Ari Makowski ja Tom Korolainen seitsemällä maalillaan ja yhteensä 11 eri kultaista kirjauttivat syksyllä itsensä Liigan maalintekijätilastoihin. Laaja ratkaisurintama on tärkeää keväällä, kun joukkueiden puolustaminen tiivistyy ja tehopelaajia pyritään vartioimaan aiempaakin tarkemmin. Nähtäväksi jää, ovatko samat nimet sisäisen maalipörssin kärjessä myös runkosarjan lopulla. Puolustus on toiminut pääosin varsin mallikkaasti, sillä espoolaisten verkko on pölissyt toiseksi vähiten, 24 kertaa. Tiivis puolustus on tärkeä jatkossakin, vanha fraasi ”hyökkäämällä voitetaan otteluita, puolustamalla mestaruuksia” pätee varsin hyvin.
Vuoden ensimmäiseen pelaajahaastatteluun napattiin väliviikon treeneissä Matias Marjander.
Matias, runkosarja on nyt edennyt puoliväliinsä, miltä joukkueen toiminta on näyttänyt treeneissä ja peleissä tähän asti?

”Treeneissä on koko kauden ollut hyvä tekemisen meininki ja etenkin pistepeleissä on ollut sopivaa rytinää havaittavissa ja tuomari on ollut välillä hankaluuksissa. Runkosarjan alussa koimme hieman vaikeuksia, kuten aiemmillakin kausilla, mutta selvisimme niistä yhdessä ja se varmasti vahvisti henkisesti koko ryhmää. Joukkue muuttui tälle kaudelle aika paljon aiempiin kausiin verrattuna, mutta uudet pelaajat ovat ottaneet rohkeasti paikkansa joukkueesta ja uskon, että olemme varmasti vahvoja kevään peleissä”.
Kuulut toista kautta joukkueen sakkolistan vastuuhenkilöihin ja olet tuurannut muutaman kerran juryn käsittelyissä sakkokeisari Ari Makowskia. Aiheuttaako titteli epätasa-arvoa pelaajien kesken ja onko mahdollista vallanvaihtoa havaittavissa?
”Sakkolistan säännöt ovat kaikille tasapuoliset, joten en näe kenenkään joutuvan eriarvoiseen asemaan. Monilla listan säännöillä pyritään ohjaamaan meitä näyttämään joukkueelta sekä harjoituksissa että pelimatkoilla, mikä on mielestäni tärkeää joukkueurheilussa. Mitä ”Makon” syrjäyttämiseen tulee, koen nykyisen tilanteen olevan hyvä, sillä Makolta tuntuu puuttuvan omatunto, joka itselläni saattaa joissain sakotustapauksissa kolkuttaa, joten kauden päätösreissun budjetin kannalta nykyinen hierarkia on toimiva”.
Onko kinkku sulanut loppiaiseen mennessä ja nähdäänkö Tampereella samanlainen GFT kuin ennen joulutaukoa?
”Kyllä tässä jokainen varmasti on joulun ajan omatoimijaksollaankin tehnyt töitä kinkun ja laatikoiden sulattamiseksi, että olemme valmiina lauantaina hakemaan kolme pistettä Ilvekseltä. Ilves on kuitenkin kokenut ryhmä, ja he ovat varmasti treenanneet sillä mielellä, että kuittaavat meidän joulukuussa tarjoaman kylvetyksen, joten on oltava heti alusta valmiita pelaamaan pitkästä pelitauosta huolimatta ja virheet pitää minimoida mahdollisimman hyvin ”.
Tammikuussa pelataan leppoisan joulukuun jälkeen viisi ottelua, joten voittoja on kerättävä, jottei runkosarjan loppu mene vain pudotuspelien odotteluksi. Loppiaisen Ilves-peliä seuraa kotiottelu Riemua ja sitten bussi starttaa kohti Pohjanmaata, jossa pelataan lauantaina 20. päivä Sievissä ja sunnuntaina 21. päivä Vaasassa Ruutupaitoja vastaan. Tammikuun päättää kotiottelu PP-70:a vastaan Opinmäessä.
Seuraava kotiottelu pelataan siis ensi viikon lauantaina 13. tammikuuta klo 16:00 Opinmäessä (Lillhemtintie 1) Riemua vastaan. Tervetuloa!