Lauantaina kauden pisin reissu, FC Kemi isännöi. Haastattelussa Ari Makowski
Päättyneen viikon lauantaina GFT kärsi niukan 3-2-kotitappion Leijona Futsalille. Maltalta palannut Panu Autio iski kultaisten molemmat osumat. Tuo peli on…
Päättyneen viikon lauantaina GFT kärsi niukan 3-2-kotitappion Leijona Futsalille. Maltalta palannut Panu Autio iski kultaisten molemmat osumat. Tuo peli on…
GFT kärsi kotonaan lauantai-iltapäivänä 3-2-tappion Leijona Futsalille. Kevyttempoisen avausjakson ainoat mainittavammat tapahtumat olivat vierailijan kaksi osumaa Miikka Hurmeen ja Tatu…
GFT hamusi vierasvoittoa Somerolta viime lauantaina, mutta huolimatta maalin taukojohdosta, jäivät kaikki kolme sarjapistettä isännöineen SoVon luo. Marquinhosin johto- ja…
GFT:n ensimmäisellä puoliajalla hankkima 1-0-johtoasema suli toisen jakson alussa heikon hetken myötä. SoVo rokotti kultaisia heti jakson alussa ja kaksi…
GFT on saanut riveihinsä uutta verta, kun Jaakko Oksanen (kuvassa vas.) ja Timo Mikkonen siirtyivät kultaisten riveihin. Molemmat herrat ovat…
GFT nujersi lauantaina sarjakärjessä ilman pistemenetyksiä porskuttaneen Kampuksen Dynamon Opinmäessä jatkoajalla 2-1. Joukkue otti pelillisesti valtavan askeleen eteenpäin edellisestä viikosta…
GFT kukisti rajusti vastaan taistelleen KaDyn jatkoajan jälkeen 2-1 aiheuttaen näin vierailijoille kauden ensimmäisen tappion. Kultaisten maaleista vastasi ensimmäisellä puoliajalla…
Syyskuu päättyi GFT:n osalta voittoisissa merkeissä, kun sarjanousija Mad Max kaatui Valkeakoskella 4-3. Kauden kolmannessa sarjaottelussa palataan kotiparketille Opinmäkeen, kun…
GFT voitti Mad Maxin 3-4. Tapahtumarikkaassa ottelussa Miika Mendolin (kuvassa vas.) avasi GFT:n maalihanat liigauran ensimmäisellä osumallaan jo toisella minuutilla.…
GFT matkustaa lauantaina kauden ensimmäiseen vierasotteluunsa. Määränpäänä on Valkeakoski, jossa liiganousija, Mad Max, isännöi espoolaisia klo 15:00 alkavassa sarjaottelussa. Molemmat…